Sähköä, komisario Palmu

3:55 Kirosanoja. Pihassa lepää kymmenen sentin neitseellinen lumikerros. Traktori on aurannut pihatien eteen lumivallin. Kerrotakoon kiinnostuneille, että pihasta tullaan reippaalla mäkilähdöllä tielle. Onneksi auton päällä on pressu (kirjoitin ensin "persu", mutta ei sentään ollut). Pääsen lievän kaasuttelu-jäpöstelyn jälkeen tielle ja menox sanoi annie lennox. Ihanaa, että Kylätie on jo aurattu <3

4:20 Värjöttelen 14-tien varressa, bussipysäkin katoksessa. Ainoa ääni on tuuli, ja se on kuulkaa iso ääni, kun ei kuulu mitään muuta. Puhuri on työntänyt Hiismäen yli tielle isoja lumivamppuja, varsinaisia Serla Nainen kuukautissiteitä jättiläisille (anteeksi, olen nukkunut kolme tuntia ja mielikuvitus käy vähän villinä). Omituinen mekaaninen surina paikallistuu valotolppaan kiinitetyksi kelikameraksi, sama vekotin näyttää kuvaa 14-tiestä ylen aamutelkkarissa. Aura-auto tulee putsaamaan risteyksen ja bussipysäkit. Aura-autot <3

7:00 Onneksi otin mukaan takapenkiltä ison, kukallisen matkatyynyn. Se on varsinainen möhkäle, mutta pää tulee olemaan SSYK:n kerhomiitissä huomattavasti kirkkaampi, kun vetää pari tuntia zetaa lämpimässä bussissa. Heinolassa kyytiin nousee joukko kälättäviä seksuaaliterapeutteja (ei, tämä ei ole unta), joten on aika herätä. Teen linja-autolastillisen matkustajia katellisiksi korkkaamalla termarillisen ranskalaista paahtoa. Eväät <3

9.00 Bussi on minuutin etuajassa. Kamppi on iso. Korpikirjastonhoitajan lapikkaat lipsuu Piäkirkolla loskassa. Pienten harharetkien jälkeen löydän Rikhardinkadun kirjaston. Ja hetken ajan tunnen viiltävää katutta kaikkia niitä kohtaan, jotka saavat työskennellä niin kauniissa rakennuksessa.

The Kerho

SSYK eli sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin on toiminut vuodesta 2011. Ryhmä on YKN:n (yleisten kirjastojen neuvosto) perustama ja OKM:n (Opetus- ja kulttuuriministeriö) rahoittama, nyt maakuntiin laajentunut työryhmä.

Kupletin juoni

Sähkökirja tulee! Itse asiassa se on ollut tulossa jo usemman vuotta. Itse asiassa asiakkaat tuntevat i-padit ja muut täppärit, tablettilehdet, älypuhelimet ja koko e-kentän paremmin, kuin kirjastolaiset. Juna meni jo. Tilanne ei ole vain nolo, se alkaa olla katastrofaalinen.

Ongelmia

• sähköiset aineistot ovat maksullisia, neuvottelut käyttöoikeuksista ovat hitaita ja hankalia
• sitten, kun tietokanta on hankittu, se ei toimi
• kirjastolaiset eivät itsekään tunne ostamiaan tietokantoja
• kustannusala on kriisissä ja jarruttaa e-kirjan tulemista kirjastoon panttaamalla käyttöoikeuksia, raha puhuu
• laitekenttä on kirjavaa ja laitteet vanhenevat alle kahdessa vuodessa
• asiakkaat saattavat käyttä kirjaston hankkimia sähköisiä aineistoja tietämättä, kuka lystin maksaa: "En tarvitse kirjastoa käyttääkseni tätä palvelua, koska tämä palvelu on Internetissä!"
• yleinen ilmapiiri tuntuu olevan sellainen, että jos jotain ei löydy googlella, sitä ei ole olemassakaan
• yleinen paniikki ajaa organisaatiot tekemään hätäisiä ratkaisuja, esimerkiksi ostamaan täppärit isolle porukalle ja kuvittelemaan, että ongelma on ratkaistu

Ratkaisuja 

• OKM, herää! Painosta kustannusalaa! Tee politiikkaa! Hoida tonttia!
• Kirjaston kirja-aineisto hankitaan jo tyypillisesti keskitetysti yhdestä paikasta, myös sähköisille sisällöille tarvitaan vastaava taho & jakelukanava, jonka kanssa tehdään hankintasopimus ja jonka kautta kirjastot voivat ostaa sähköisiä sisältöjä neuvotelluilla sopimushinnoilla. 
• Voe tokkiinsa, se on peiliinkahtomisen paikka. Kirjastolaisilla pitää olla perustason sähköisten aineistojen tuntemus. Myös meidän on hoidettava oma tonttimme, sehän on kansalaisten tiedon ja kulttuurin saatavuuden turvaaminen, eikä se saa olla sidoksissa formaattiin. Tähän tarpeeseen on vastattava ja se on tehtävä nyt. 

Mehiläishoitajan kuolema

Kokoelmatyö on raakaa peliä. Yhtäältä, ja pahimmillaan, se on mekaanista huonokuntoisen, huonosti kiertävän aineiston poistamista. Toisaalta loputtomasti aikaa vievää kirjojen nypeltämistä, löytämisen riemua ja hyrisevää iloa siistiytyvästä kokoelmasta.

Ajattelin aloittaa blogissa uuden sarjan, jossa nostetaan pitkää häntää*, toisin sanoen poimitaan esille varastoon unohtuneita niteitä, hyvää kirjallisuutta, joka ei ehkä heti lähde asiakkaan följyyn, mutta saattaa hyvän puhemiehen avustuksella löytää lukijan. 

Ensimmäinen kandidaatti on Lars Gustafssonin Mehiläishoitajan kuolema.

Päähenkilö, Lars Lennart Westin on ennenaikaisesti eläköitynyt, hieman erakoitunut kansakoulunopettaja, joka asuu avioeronsa jälkeen vaatimatonta pientä torppaa ja elää pääsääntöisesti myymällä mehiläistensä tuottamaa hunajaa. Hänellä on pieni puutarha, perunamaa, koira, puhelin ja televisio. Hän tilaa Vestmandans Läns Tidningiä ja Scientific Americania. Hän on nelissäkymmenissä, kun vuonna 1975 todetaan, että puuskittain tuleva, yltyvä tuska on syöpää, jota ei voidan enää parantaa.

Kirja on postuumisti koottu Lars Lennart Westinin muistiinpanoista. Lähteinä on käytetty keltaista, sinistä ja repeytynyttä muistikirjaa, täynnä hyvin persoonallisia ja persoonattomia muistiinpanoja, havaintoja, mehiläistenhoitoa, pieniä scifitekstejä, talousmenoja, muisteluksia ja pohdintoja.

Mehiläishoitajan kuolema on oudon koskettava, arkisuudessaan intiimi. Ja samalla voi vain ihmetellä, millaisia ajatuksia ja universuimeita voi ihmismielessä lymyillä. Lukiessani minusta tuntui siltä, kuin minulla olisi ollut jokin yllättävä ja hieman salaperäinen etuoikeus kurkistaa päähenkilön yksityisiin muistiinpanoihin. Kun hän kirjoittaa: "Kuoleman kanssa ei olla talosilla. Onneksi olin oppinut tuon aika varhain, ja tästä pelisäännöstä minulla on ollut suurta hyötyä kaiken ikäni" (mts. 36), kenelle hän kirjoittaa? Millainen yhteys kirjailija Lars Gustafssonilla ja päähenkilö Lars Lennart Westitinillä on? Pienellä tutkiskelulla selviää päähenkilö on kirjailijan alter ego, siitä huolimatta jokin teoksessa houkuttaa uskomaan Lars Lennart Westiniin. Miksi? Vaikka Lars Lennart Westin olisikin fiktio, on tarina tosi. Se on tosi siksi, että se on säröinen ja vivahteikas, kömpelö ja fragmentaarinen. Uskottava.

*) Kokoelmatyön kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että kirjaston kautta voi saada käsiinsä myös vähemmän kysyttyä aineistoa: jollakin on se jossain, ja me järjestämme sen sinulle mahdollisimman edullisesti ja näppärästi.

Gustafsson, Lars 1979/1978: Mehiläishoitajan kuolema. Suom. Eeva Liisa Manner, alkuteos En biodlares död. Tammi, Helsinki.

Kärmeksen vuosi

Iloista alkanutta vuotta 2013!

Rantasalmen lainaustiskillä huomaa helposti, että on siirrytty valoisemmalle kvartaalille. Koska kirjastorakennuksen on suunnitellut druidipappi ja sen alttari on asiakaspalvelutiski, alkaa aurinko paistaa alttaripapittarien silmään heti, kun yule-juhla on vietetty ja päivä alkaa talvipäivänseisauksen jälkeen pidetä. Yritä siinä sitten nähdä näyttö ja kohdata asiakas. Jos käytämme aurinkolaseja, emme ole krapulassa. Kiinalaisen horoskoopin mukaan tämä on käärmeen vuosi.

freefoto.com

Pidän kristallipallon työpöydän laatikossa, sillä voin varmuudella kertoa, mitä JJR-kirjastolle kuuluu vuonna 2013. Nimittäin ei mitään uutta. Paitsi nimi.

JJR-allianssi Joroisten, Juvan ja Rantasalmen välillä purkautui, mutta kirjastot ovat tehneet uudet toistaiseksi voimassa olevat yhteistyösopimukset ja jatkavat entisellä työnjaolla. Nimemme on jatkossa Toenperän kirjasto. Savokarjalaisessa murteessan "Toenperrään" -tokaisu on vahvistanut asian todeksi. Toden perässähän tässä yritetään olla, ja joskus sivulla, tai edellä. Tuntumassa.

Jatkuvan yhteistyön kunniaksi väännämme myös kirjastolle uusia verkkosivuja. Allekirjoittaneen saraksi jää johtotiimin asialistan mukaan "kirjallisuuspalikka, puuha ja puserrus + miehet". Jääkää kanavalle ottamaan selvää, mitä se voi tarkoittaa.

Sanonpahan vain, että jos et ole vielä tutustunut kirjailijattareen, nimeltä Sarah Waters, menisin sinuna välittömästi lähimpään kirjastoon ja lainaisin esimerkiksi teoksen Vieras kartanossa. Luin sen viime talvena, se oli oikea vanhanajan kummitustarina, mutta ei kuitenkaan.

Myös nyt yöpöydälläni viivähtävä Silmänkääntäjä on "goottiepookki" (kiitos HS tästä hyvästä ilmauksesta), rappioromantikkaa ja eksentrisiä hahmoja Lontoon pimeäillä kujilla ja englanilaisessa herraskartanossa. Viihdettä, historiaa, kunnon hahmoja ja sopivasti ihmissuhteita.

Sen sijaan yöpöydällä pölyä keräävä Joycen Ulysses edistyy, pahoin pelkään, vaivalloisemmin. On todettava, ettei Ulyssestä lueta, sen läpi raivaudutaan. Eikä se tyydy rojottamaan paikallaan ja odottamaan macheten heilautusta, se pistää vastaan.

Joten kyllä tässä välillä joutaa aivan hyvin lukea jotain, josta nauttii.

Päin seiniä, seiniä päin!

Kirjaston tarkoitus on jakaa informaatiota, tarkemmin sanottuna toimia elävänä, älykkäänä rajapintana ihmisten ja informaation välillä. Tämän se voi tehdä monessa paikassa, mutta perinteisesti jokaisessa kunnassa on sille varattu tila: erillinen rakennus tai tila viraston, koulun tai jonkin muun laitoksen yhteydessä.

Tila.

Tilaa voi käyttää monella tavalla. Se voidaan täyttää ääriään myöten täyteen kirjoilla. Tai sitten kokoelmaa pienennetään ja tilaa jää muullekin. Me haluamme tarjota tilaa asiakkaille: paikkoja joissa oleskella, lukea, käyttää tietokonetta tai vain olla, sekä tuon ihanan, valkoisen seinän kattoikkuoiden alla.

Ei. Se ei ole tarkoitettu seinille hyppimiseen, eikä Hämähäkkimiehelle, mutta jos hän tulisi paikalle, antaisin hänen kyllä vähän aikaa kiipeillä siinä edestakaisin. Seinä on taideseinä.

Taideseinän yläosaan on kiinitetty kisko ja siitä roikkuu kahdeksan perlonköyttä. Tilaa on kahdellekymmenelle pienemmälle tai kymmenelle suuremmalle teokselle. Tällä hetkellä seinällä on Riitta Heiskasen valokuvia. Kutsun niitä poronsalmelaisiksi jumalolennoiksi: hän on kuvannut Saimaan rantaviivaa ja nostanut maiseman pystyyn. Taianomaisesti kallio ja sen heijastus tyynessä vedenpinnassa näyttävät aina kasvoilta: julmilta, arvoituksellisilta, ylväiltä tai ylimaallisilta. Ehkä se on se ihminen meissä, joka haluaa aina nähdä peilikuvansa.

Tulkaa katsomaan. Ja kertokaa, jos teillä on teoksia ja töitä, joita haluatte tuoda esille. Seinä on sitä varten.

Tervehdin Sinua syksy, asiakkaat, kirjailjat, taide

En ole joutunut siilinsyömäksi, kuten eräs kommentoija epäili :)

Tapio Siilander, the Siili vapautettiin elokuussa luontoon tuhdissa 780g painossa. Tätä oli edeltännyt sopeutumisjakso Camp Repomäessä, ulkotarhassa. Siellä Tapsa oli mm. tutustunut elävään ravintoon sekä Suomen sääolosuhteisiin. Vapautus tapahtui hyvällä ja positiivisella mielellä. Tapahtuman päätteeksi Team Tapio joi pullakahvit.

Kirjastossa eletään talousarvion jälkeistä aikaa. Kokoelmaa siivotaan: tassu heiluu ja poistokirjojen pino kasvaa. Koulujen alku on tuonut myös kakarat kirjastoon: oppiin ja viihtymään. Pikkujalkojen töminä otetaan ilolla vastaan. Murrosikäisten kanssa jatketaan vääntöä siitä, saako sisällä käyttää pipoa ja mitä ylipäätään voi julkisella paikalla tehdä. Ja syysloma tuo tietysti puoli Helsinkiä tänne Saimaan rannoille.

Meillä on 19-vuotias harjoittelija, joten olemme myös päässeet tarkkailemaan y-sukupolvea in action. Kokemus on ollut hyvä. Samalla kolmekymppinen saa sneak peakin varhaiskeski-ikäisen tunneilmastoon. Kaikki menee hyvin, kun ei kuulosta Uma Aaltoselta. Poks!

6.11. vietetään kirjallista iltapäivää. Saamme -- kiitos Kirja&Idea Knut Possen ja Jorma Kaimion -- vieraaksemme Eeva Kilven, Sofi Oksasen, Markku Turusen ja Mikko-Pekka Heikkisen. Nimilista on aiheuttanut laajaa tohkeutta ympäristössä. Olemme kuitenkin pidättäytyneet varaamasta jäähallia keikkaa varten. Kansanjoukot ohjataan kodikkaasti valtuustosaliin ja toivotaan, ettei synny mellakoita.

Tuo pöytäryhmän taustalla näkyvä tyhjä seinä, jolla Lehtosen Joel synkeänä pälyilee, on myös saamassa täytettä marras-tammikuuksi. Ensin seinälle tulee Riitta Heiskasen valokuvia, sitten Paula Ripaojan taidetta ja jatkoksi jälleen Riitan maalauksia. Toivomme sydämestämme, että maksuton ja valoisa näyttelyseinämme ei ole koskaan paljaan.

Copycat-kilpailu

Featuring Tapio Siilander

Sammakko-kustantamon kirjankansi

Amman lukuhetki julisti Copycat-kilpailun kirjankansitaiteesta. JJR-kirjaston versio on "tilaisuus teki varkaan" -metodilla luotu versio "Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito" -teoksesta. Ylemmässä kuvassa Tapio Siilander ja alemmassa vertailuksi Sammakko-kustantamon kirjankansi. Käykäähän katsomassa Amman luona, mitä teoksia muut ovat versioineet!

Alla olevassa kuvassa Tapio sikailee ruokakupillaan. Painoa on jo 300g ja luonne on äreä. Milla Paloniemi tiesi jotain luodessaan kiroilevan siilin.