Jaettua hulluutta ja luovaa asiantuntijuutta

Toenperän kirjaston marraskuiseen kurjuuteen tärähti varsinainen pyrstötähti, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi meille vuoden kirjastokehittäjä palkinnon. Kun samassa kuussa pelätään pahinta ja napataan valtionpalkinto, niin voitte uskoa, että kirjastoissa käydään läpi tunneskaala epätoivosta riemuun. Rukkaset kerätään tiskistä ja lyödään käteen. Siitä se työ sitten taas jatkuu, Toenperrään!

Opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsi Sompion (Sodankylä, Savukoski, Pelkosenniemi) ja Toenperän kirjastoja toimivasta, asiakkaita palvelelvasta ja yli kuntarajojen toimivasta kirjastosta. Perusteissa mainittiin luova hulluus ja jaettu asiantuntijuus, kun kurvasimme Päivin skodalla senaatintorille asia muuttui luontevasti muotoon "jaettu hulluus ja luova asiantuntijuus".Sitä täällä tarvitaan - tällä alalla, näinä aikoina ja Itä-Suomessa.

Iris Murdoch

Katselin vuosia sitten kirjalija Iris Murdochista kertovan elokuvan (iris, pääosissa Judi Dench, Jim Broadbent, Kate Winslet) ja se jäi väkevästi mieleeni sekä boheemielämän, avioliiton, kirjailijan työn että muistisairauden kuvauksena. Ajattelin jo tuolloin, että täytyypä tutustua Iris Murdochin tuotantoon, mutta asia jäi, ehkä siksi, että Murdochin teoksista on otettu pienehköjä painoksia, eikä kirjoihin juuri törmää.

Luin nyt vanhimman Toenperän kokoelmasta löytyvän Murdochin teoksen ja olen ihastuksissani! Teoksen nimi on Yksisarvinen, se on julkaistu 1963 ja Eila Pennasen Suomentamana 1964. Hieman nuhruisen valkoisen niteen kansipaperi on ajan saatossa kadonnut ja kanteen on painettu kultainen kiekko, jota pilvi hieman peittää. joten lukijan on mahdotonta arvata, mistä teos kertoo. Muun muassa tämä, hieman triviaali seikka jarruttaa vanhojen kirjojen lainaamista. Kunnollisten kansipaperien puute tai vanhanaikainen ulkoasu saattaa aiheuttaa sen, että hyvätkin kirjat jämähtävät hyllyyn tai uinailevat varastossa. Silloin lukuvirike pitää saada jostain, vaikkapa kirjallisuusblogista, lukupiiristä, nokkelalta kirjastonhoitajalta tai elokuvasta, niin kuin minä sain.

Yksisarvinen kertoo kolmikymppisestä naisesta, joka eron jälkeen kaipaa maisemanmuutosta ja ottaa vastaa kotiopettajattaren toimen eräästä syrjäseudulla sijaitsevasta kartanosta. Talon ilmapiiri on ahdistava, ja Murdoch kuvaa henkilöitä, heidän käytöstään ja olemustaan, maisemaa ja toimia oivaltavasti ja täsmällisesti. Juuri tämä herätti kiinnostukseni Murdochiin. Ajattelin, että hän tavoittaa harvinaisen herkästi pienet nyanssit, ilmeet, muutokset säässä, paljastavat eleet, rivienvälit, tai sitten se olen vain minä, adjektiiveja ja yksityiskohtia janoava lukija. Vaikka ei teos toki mitään kanervien, rakkolevien ja dolmeenien kuvausta ole. Kartanon ahdistavaan ilmapiiriin liittyy hirveä salaisuus, ja teoksen kliimaksi on suorrastaan henkeäsalpaava.

Poplaari-blogi on laatinut mainion läpivalaisun Iris Murdochin tuotantoon, käykää kurkkaamassa, ja lainatkaatten! Niin minä ainakin aion tehdä.

Iris Murdochin pitkäaikainen elämänkumppani John Bailey on kirjoittanut Murdochin elämäkerran Elegia Irikselle joka löytyy myös Toenperän kirjaston kokoelmasta. 

Kirjailijaesittely englannin kielellä kirjalijakalenterissa.

Elämäkertatietoja ja video A+E -television sivuilla.

Kesäkettu -13

Kolmetoista-kesän kesäkettu joutuu toteamaan, että elokuun viimeistä viikkoa viedään! Pohjolan kesä on hektinen, kevät rysähtää niskaan leskenlehtineen ja muuttolintuineen, kesäkuussa ruoho kasvaa niin että natina käy, kokko palaa eikä aurinko älyä ollenkaan laskea. Heinäkuussa on jo heinäkiireet ja toisilla lomakiireet ja elokuussa elo ja sen korjuu. Kesäkettukin aikoo korjata elonsa. Se syö myyriä mahansa täyteen talven varalle, vaan ei mitä tahansa myyriä, vaan aitoja tšekkimyyriä Zdeněk Milerin kynästä. Kesäkettu näet ravitsee itseään hengen ravinnolla eli kirjoilla.

Toenperään, kesäketun arvonimen saattoi Etelä-Savossa saavuttaa kesän aikana kuusi vapaavalintaista teosta lukenut ja lukukokemuksestaan postikortit kirjoittanut & kuvittanut. Valmiita suorituspaketteja ohjeineen sai kirjastoista, kivijalkakirjastoissa oli tarjolla myös askartelutarvikkeita kuvittajille & sanottajille. Kampanjaan osallistui lapsia, nuoria ja aikuisia.

Rantasalmen kesäkettujen Hall of Famessa on nähtävillä valmiita kunniakirjoja,
sekä Kesäkettujen suosittelemia teoksia.

Kesäkettusuorituksia oteteaan vastaan elokuun loppuun saakka -- eli vielä ehtii, vielä ehtii. Tähän olen kerännyt muutamia postikortteja Kesäkettujen joukosta.

Onnea kaikille arvonimen ansainneille Kesäketuille 2013!

***

***

***

***

Ihmeitä ja sattumia

Tämä vuosi on ollut mielenkiintoinen lukuvuosi. Se vähä, minkä olen saanut muulta elämältä luettua, on ollut järjestään "ihan parasta, ikinä".

Viimeisin teos on tuolla sivupalkissakin näkyvä sarah Winmanin Kani nimeltä jumala (2012). Kyseessä on 1968 syntyneen Ellien, hänen veljensä Joen ja heidän läheistensä Englantiin sijoittuva kasvukertomus, mutta kaikista muista nostalgisista ja aistillisista lapsuuskuvauksista sen erottaa kaksi asiaa: väkevä ihmeen tuntu ja kirjailijan näyttelijätaustasta kielivä vahva draaman taju: kappaleet ovat kohtauksia, jotka olisi voitu kirjoittaa myös näyttämölle tai elokuvaan.

Olen juuri päättänyt kirjan, enkä halua tehdä siitä selostusta: niitä löytyy kirjallisuusblogeista päntiönään. Haluan vain kertoa, että jaan erään asiakkaan tunteen, joka syntyi heti, kun luin viimeisen sivun: minulla on tätä kirjaa ikävä. Viisi vuotta sitten otin nilkkaan tatuoinnin, joka esittää loikkaavaa jänistä. Nyt voin kertoa, jos joku kysyy, että se on kani nimeltä jumala. Silloin en vain sitä tiennyt.

Aivan ilman muuta tulen kiertämään absoluuttista kirjojenostokieltoa ja hankkimaan tämän teoksen hyllyyni. Sama reaktio, kuin Byattin Lasten kirjan kohdalla.  Tätä ihmeellistä käärmeen vuotta on vielä jäljellä. Katostaan, mitä lumovaa, viisasta ja kaunista se vielä tuo tullessaan!

Vaiheita

Olen koko elämäni ajan ollut kova lukija. Varsinainen hardcore -lukija olin ala- ja yläasteen vaihteessa. Luin koko ajan ja sain raivarin, jos minua yritettiin estää. Luin kaikkialla, luin samanaikaisesti montaa kirjaa, luin hädissäni jopa elintarvikepakkausten tuoteselosteita.

Mikään ei riittänyt minulle. Pahimmassa vaiheessa multitaskasin: luin kävellessäni koulumatkoilla, koska askelten äänestä kuuli, jos oli mennyt ojaan. Äitini soitti rehtorille ja kysyi neuvoa. Neuvo kuului: jos hän kuitenkin välillä nukkuu ja syö, ei tarvitse huolestua.

Erään rajun lukuputken päätteeksi minulle tapahtui se, mitä kaltaisilleni joskus tapahtuu.

Opiskelin yleistä kirjallisuustiedettä ja minusta tuli kirjastonhoitaja.

Sittemmin lukemisen rinnalle on tullut myös muita harrastuksia. Olen kirjoittanut erilaisia tekstejä ja joskus menen asunnosta ulos esimerkiksi juoksemaan. Jossakin välissä olen ehtinyt tehdä lapsenkin. Luulen, että se oli tarkalleen ottaen John Irvingin Until I Find You -teoksen ja Wardin Mustan tikarin veljeskunnan välissä.

Tämä kaikki on avannut silmäni sille tosiasialle, että lukevan ihmisenkin elämässä on erilaisia vaiheita. Joskus ei tosiaan ehdi lukea! Näin on. Olen sen henkilökohtaisesti kokenut. Olen myös tavannut muita ihmisiä, jotka ovat jostakin syystä vierottuneet kirjallisuudesta joko tilapäisesti tai pitemmäksi aikaa. Jopa sellaisia, jotka kerta kaikkiaan eivät lue! Kyllä! Sellaisiakin ihmisiä todella on. Työssäni tapaan kaikissa lukuharrastuksen vaiheissa olevia. Lukemista aloittelevia, ahmimisikäisiä ja aikuisia, jotka ovat kaikenlaisen elämän turhanaikaisen humputuksen jälkeen palanneet kirjastoon ja kirjallisuuden pariin.

Joskus käytän oveliakin keinoja saadakseni ihmiset lukemaan, enkä häpeä aloittaa kaikkein pienimmistä, ja haavoittuvimmista, niistä, joihin Uppo-Nalle ja Poppasen Maija menee kuin häkä!

Nykyisin luen paitsi itse, myös lapselleni. Luen lastenkirjoja, satukirjoja ja tietokirjoja. Ohjenuoranani on, että jatkuvasti pitää olla luettavaa, ja koko ajan voi lukea, kun vain välillä muistaa nukkua ja syödä.

Päiviä, joina rakastan työtäni

Suomeen muuttanut tuttava pyysi pientä kirjallisuuspäivitystä viime vuosien merkittävistä suomalaisesta- ja maailmankirjallisuudesta. Kuvassa se mopedi, joka karkasi käsistä.

 

freefoto.com

Ihan ensimmäiseksi pitäisi tietysti selvittää tarkemmin, minkätyyppisestä kirjallisuudesta henkilö tykkää, mutta koska ympärilläni on varovaisesti arvioiden joitakin tuhansia niteitä, joista valita, niin hittojako siitä. Kirjakärry kehiin ja lapiohommiin!

Epätieteellinen metodi on vastaava, kuin sekakukkakimpun tai bileiden vieraslistan laatijalla: otetaan vähän kaikkea. Ensin joukossa on liikaa naisia, otan mukaan vähän miehiä, sitten on liian raskasta. Pitää keventää! Sitten on pelkkiä uutuuksia: otetaanpa vähän vanhempaakin, varsinkin sellaisia, joista on kohuttu paljon. Viimeinen silaus tehdään valituilla lasten- ja nuortenkirjoilla sekä sarjakuvilla. Voilà!

Lopputulos: tiskin reunalla huojahtelee sekalainen kokoelma kirjoja, joita kesä-Timo ja auto-Janne väistelevät siihen asti, että asiakas käy valitsemassa niistä mieleisensä.

Bonukset: asiakas, joka pääsee samalla ulkoiluttamaan lastaan ja motskariaan, sekä laistamaan kotitöistä -- sillä mitä on moppaaminen, kun ihminen voi sivistää itseään! Ja me voimme tehdä sitä, minkä osaamme parhaiten ja pidämme eniten, eli lelliä asiakasta yksilöllisellä palvelulla.

Kirjailijakettu numero kymmenen

Jos googlettaa hakusanalla "kirjalijakettu", näytölle lävähtää ensin sivullinen Katjaa, siis Katja Kettua, kirjailijaa.

Kaikki kuitenkin tietävät, että Kirjalijakettu on Toenperän kirjaston vuodesta 2004 myöntämä merkittävä kirjallisuuspalkinto, ja arvonimi, jonka voi saavuttaa kirjalija, jonka teoksia Lukukettu-diplomia suorittavat lukevat ahkerasti.

Kirjalijakettu Hall of Fame:

1) Timo Parvela 2004
2) Jukka Parkkinen 2005
3) Jii Roikonen 2006
4) Marja-Leena Tiainen 2007
5) Tiina ja Sinikka Nopola 2008
6) Jukka Itkonen 2009
7) Markus Majaluoma 2010
8) Mauri Kunnas 2011
9) Kirsi Kunnas 2012

ja

10) JUSSI JUBA TUOMOLA 2013 
         

Kuva: Riitta Supperi, Otava

Juba tunnetaan erityisesti Viivi ja Wagner -stripeistään. Minerva on puolestaan täyspitkä sarjakuva, kiikkutuolilla lentävä Minerva joutuu Pohjoisnavalle ja lentävällä ammeella Amazonille. Mukana seikkailee myös salaperäinen Petra, sekä useita eriskummallisia apureita, kuten silmätön Kerttu Kaljurotta tai kärttyinen Pellervo Pingviini. Minervan tehtävänä on maailmakaikkeuden pelastaminen. Tietenkin!

Minerva-sarjakuvat ovat sekoitus seikkailusarjakuvaa, slapstick -komediaa ja satua. Juba on erittäin ytimekäs sanankäyttäjä, jonka huikeat repliikit istuvat hyvin absurdien hahmojen suuhun. "Vaikka hippi olenkin, en ole koskenlaskija", sanoo "Toppis", Toppatakkihippi  teoksessa Alajuoksun pullukka (s. 19). Seuraavassa albumissa siirryttäneen vallan pois Maa-planeetalta. Liekö Juba lukenut huolellisestikin Edgar Rice Burroughsin Mars- ja Pellucidar -sarjat?

Onnea Juba! Lukuiloa on riittänyt!

Sininen

Taten kokoelmista löytyvä Yves Kleinin maalaus IKB 79

Vietin sinistä viikonloppua. Vierailin ystävättären luona ja rento perussiivous ajautui kevyeksi pintaremontiksi. Maalasimme yhden huoneen petroolinsiniseksi. Värimalli oli otettu kylmillään olevan rakennuksen listasta. Moralla. Ja hieno tuli! Intensiivinen ja rauhoittava, muttei yhtään pliisu.

Sunnuntaina kävin uimassa Varkauden uimahallissa ja nautin sukeltelusta ja saunasta. Olen aika varma, että uimahallinsininen on lempivärini, tulen aina hyvälle tuulelle uimahallin trooppisesta ilmastosta ja vienosta kloorintuoksusta. En tiedä kumpi on parempaa, se voittajafiilis, kun on uinut kilometrin vai esteettinen onni, kun katselee sukeltaessa oransseja kynsiään turkoosissa vedessä. Syvällisen pinnallista.

Mitä muuta voi tehdä sinisenä viikonloppuna?

Kuunnella Miles Davisin Kind of Blue -levyä, katsoa taas Blues Brothers -elokuva, käydä iltahiihdolla tai -luistelulla sinisen hetken aikaan ja haaveilla blue kongo -perunan kasvattamisesta. Mennä nettiin lukemaan siemenluetteloita. Tilata ylimitoitettu määrä siemeniä pikkuista rivitalopihaa ajatellen.

Lukea Walter Mosleyn Sinipukuinen paholainen, jäädä koukkuun ja lukea heti perään kaikki muutkin Easy Rawlings -dekkarit (Easy muuten on Matti Röngän Viktor Kärppä -hahmon esikuva, mikä on helppo uskoa, jos on lukenut molempia sarjoja, ja sitäpaitsi tämän myönsi myös Matti itse Hattulan kirjaston dekkari-illassa. Tiedän sen, koska olin siellä).

Sähköä, komisario Palmu

3:55 Kirosanoja. Pihassa lepää kymmenen sentin neitseellinen lumikerros. Traktori on aurannut pihatien eteen lumivallin. Kerrotakoon kiinnostuneille, että pihasta tullaan reippaalla mäkilähdöllä tielle. Onneksi auton päällä on pressu (kirjoitin ensin "persu", mutta ei sentään ollut). Pääsen lievän kaasuttelu-jäpöstelyn jälkeen tielle ja menox sanoi annie lennox. Ihanaa, että Kylätie on jo aurattu <3

4:20 Värjöttelen 14-tien varressa, bussipysäkin katoksessa. Ainoa ääni on tuuli, ja se on kuulkaa iso ääni, kun ei kuulu mitään muuta. Puhuri on työntänyt Hiismäen yli tielle isoja lumivamppuja, varsinaisia Serla Nainen kuukautissiteitä jättiläisille (anteeksi, olen nukkunut kolme tuntia ja mielikuvitus käy vähän villinä). Omituinen mekaaninen surina paikallistuu valotolppaan kiinitetyksi kelikameraksi, sama vekotin näyttää kuvaa 14-tiestä ylen aamutelkkarissa. Aura-auto tulee putsaamaan risteyksen ja bussipysäkit. Aura-autot <3

7:00 Onneksi otin mukaan takapenkiltä ison, kukallisen matkatyynyn. Se on varsinainen möhkäle, mutta pää tulee olemaan SSYK:n kerhomiitissä huomattavasti kirkkaampi, kun vetää pari tuntia zetaa lämpimässä bussissa. Heinolassa kyytiin nousee joukko kälättäviä seksuaaliterapeutteja (ei, tämä ei ole unta), joten on aika herätä. Teen linja-autolastillisen matkustajia katellisiksi korkkaamalla termarillisen ranskalaista paahtoa. Eväät <3

9.00 Bussi on minuutin etuajassa. Kamppi on iso. Korpikirjastonhoitajan lapikkaat lipsuu Piäkirkolla loskassa. Pienten harharetkien jälkeen löydän Rikhardinkadun kirjaston. Ja hetken ajan tunnen viiltävää katutta kaikkia niitä kohtaan, jotka saavat työskennellä niin kauniissa rakennuksessa.

The Kerho

SSYK eli sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin on toiminut vuodesta 2011. Ryhmä on YKN:n (yleisten kirjastojen neuvosto) perustama ja OKM:n (Opetus- ja kulttuuriministeriö) rahoittama, nyt maakuntiin laajentunut työryhmä.

Kupletin juoni

Sähkökirja tulee! Itse asiassa se on ollut tulossa jo usemman vuotta. Itse asiassa asiakkaat tuntevat i-padit ja muut täppärit, tablettilehdet, älypuhelimet ja koko e-kentän paremmin, kuin kirjastolaiset. Juna meni jo. Tilanne ei ole vain nolo, se alkaa olla katastrofaalinen.

Ongelmia

• sähköiset aineistot ovat maksullisia, neuvottelut käyttöoikeuksista ovat hitaita ja hankalia
• sitten, kun tietokanta on hankittu, se ei toimi
• kirjastolaiset eivät itsekään tunne ostamiaan tietokantoja
• kustannusala on kriisissä ja jarruttaa e-kirjan tulemista kirjastoon panttaamalla käyttöoikeuksia, raha puhuu
• laitekenttä on kirjavaa ja laitteet vanhenevat alle kahdessa vuodessa
• asiakkaat saattavat käyttä kirjaston hankkimia sähköisiä aineistoja tietämättä, kuka lystin maksaa: "En tarvitse kirjastoa käyttääkseni tätä palvelua, koska tämä palvelu on Internetissä!"
• yleinen ilmapiiri tuntuu olevan sellainen, että jos jotain ei löydy googlella, sitä ei ole olemassakaan
• yleinen paniikki ajaa organisaatiot tekemään hätäisiä ratkaisuja, esimerkiksi ostamaan täppärit isolle porukalle ja kuvittelemaan, että ongelma on ratkaistu

Ratkaisuja 

• OKM, herää! Painosta kustannusalaa! Tee politiikkaa! Hoida tonttia!
• Kirjaston kirja-aineisto hankitaan jo tyypillisesti keskitetysti yhdestä paikasta, myös sähköisille sisällöille tarvitaan vastaava taho & jakelukanava, jonka kanssa tehdään hankintasopimus ja jonka kautta kirjastot voivat ostaa sähköisiä sisältöjä neuvotelluilla sopimushinnoilla. 
• Voe tokkiinsa, se on peiliinkahtomisen paikka. Kirjastolaisilla pitää olla perustason sähköisten aineistojen tuntemus. Myös meidän on hoidettava oma tonttimme, sehän on kansalaisten tiedon ja kulttuurin saatavuuden turvaaminen, eikä se saa olla sidoksissa formaattiin. Tähän tarpeeseen on vastattava ja se on tehtävä nyt. 

Mehiläishoitajan kuolema

Kokoelmatyö on raakaa peliä. Yhtäältä, ja pahimmillaan, se on mekaanista huonokuntoisen, huonosti kiertävän aineiston poistamista. Toisaalta loputtomasti aikaa vievää kirjojen nypeltämistä, löytämisen riemua ja hyrisevää iloa siistiytyvästä kokoelmasta.

Ajattelin aloittaa blogissa uuden sarjan, jossa nostetaan pitkää häntää*, toisin sanoen poimitaan esille varastoon unohtuneita niteitä, hyvää kirjallisuutta, joka ei ehkä heti lähde asiakkaan följyyn, mutta saattaa hyvän puhemiehen avustuksella löytää lukijan. 

Ensimmäinen kandidaatti on Lars Gustafssonin Mehiläishoitajan kuolema.

Päähenkilö, Lars Lennart Westin on ennenaikaisesti eläköitynyt, hieman erakoitunut kansakoulunopettaja, joka asuu avioeronsa jälkeen vaatimatonta pientä torppaa ja elää pääsääntöisesti myymällä mehiläistensä tuottamaa hunajaa. Hänellä on pieni puutarha, perunamaa, koira, puhelin ja televisio. Hän tilaa Vestmandans Läns Tidningiä ja Scientific Americania. Hän on nelissäkymmenissä, kun vuonna 1975 todetaan, että puuskittain tuleva, yltyvä tuska on syöpää, jota ei voidan enää parantaa.

Kirja on postuumisti koottu Lars Lennart Westinin muistiinpanoista. Lähteinä on käytetty keltaista, sinistä ja repeytynyttä muistikirjaa, täynnä hyvin persoonallisia ja persoonattomia muistiinpanoja, havaintoja, mehiläistenhoitoa, pieniä scifitekstejä, talousmenoja, muisteluksia ja pohdintoja.

Mehiläishoitajan kuolema on oudon koskettava, arkisuudessaan intiimi. Ja samalla voi vain ihmetellä, millaisia ajatuksia ja universuimeita voi ihmismielessä lymyillä. Lukiessani minusta tuntui siltä, kuin minulla olisi ollut jokin yllättävä ja hieman salaperäinen etuoikeus kurkistaa päähenkilön yksityisiin muistiinpanoihin. Kun hän kirjoittaa: "Kuoleman kanssa ei olla talosilla. Onneksi olin oppinut tuon aika varhain, ja tästä pelisäännöstä minulla on ollut suurta hyötyä kaiken ikäni" (mts. 36), kenelle hän kirjoittaa? Millainen yhteys kirjailija Lars Gustafssonilla ja päähenkilö Lars Lennart Westitinillä on? Pienellä tutkiskelulla selviää päähenkilö on kirjailijan alter ego, siitä huolimatta jokin teoksessa houkuttaa uskomaan Lars Lennart Westiniin. Miksi? Vaikka Lars Lennart Westin olisikin fiktio, on tarina tosi. Se on tosi siksi, että se on säröinen ja vivahteikas, kömpelö ja fragmentaarinen. Uskottava.

*) Kokoelmatyön kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että kirjaston kautta voi saada käsiinsä myös vähemmän kysyttyä aineistoa: jollakin on se jossain, ja me järjestämme sen sinulle mahdollisimman edullisesti ja näppärästi.

Gustafsson, Lars 1979/1978: Mehiläishoitajan kuolema. Suom. Eeva Liisa Manner, alkuteos En biodlares död. Tammi, Helsinki.

Kärmeksen vuosi

Iloista alkanutta vuotta 2013!

Rantasalmen lainaustiskillä huomaa helposti, että on siirrytty valoisemmalle kvartaalille. Koska kirjastorakennuksen on suunnitellut druidipappi ja sen alttari on asiakaspalvelutiski, alkaa aurinko paistaa alttaripapittarien silmään heti, kun yule-juhla on vietetty ja päivä alkaa talvipäivänseisauksen jälkeen pidetä. Yritä siinä sitten nähdä näyttö ja kohdata asiakas. Jos käytämme aurinkolaseja, emme ole krapulassa. Kiinalaisen horoskoopin mukaan tämä on käärmeen vuosi.

freefoto.com

Pidän kristallipallon työpöydän laatikossa, sillä voin varmuudella kertoa, mitä JJR-kirjastolle kuuluu vuonna 2013. Nimittäin ei mitään uutta. Paitsi nimi.

JJR-allianssi Joroisten, Juvan ja Rantasalmen välillä purkautui, mutta kirjastot ovat tehneet uudet toistaiseksi voimassa olevat yhteistyösopimukset ja jatkavat entisellä työnjaolla. Nimemme on jatkossa Toenperän kirjasto. Savokarjalaisessa murteessan "Toenperrään" -tokaisu on vahvistanut asian todeksi. Toden perässähän tässä yritetään olla, ja joskus sivulla, tai edellä. Tuntumassa.

Jatkuvan yhteistyön kunniaksi väännämme myös kirjastolle uusia verkkosivuja. Allekirjoittaneen saraksi jää johtotiimin asialistan mukaan "kirjallisuuspalikka, puuha ja puserrus + miehet". Jääkää kanavalle ottamaan selvää, mitä se voi tarkoittaa.