Kesäkettu -13

Kolmetoista-kesän kesäkettu joutuu toteamaan, että elokuun viimeistä viikkoa viedään! Pohjolan kesä on hektinen, kevät rysähtää niskaan leskenlehtineen ja muuttolintuineen, kesäkuussa ruoho kasvaa niin että natina käy, kokko palaa eikä aurinko älyä ollenkaan laskea. Heinäkuussa on jo heinäkiireet ja toisilla lomakiireet ja elokuussa elo ja sen korjuu. Kesäkettukin aikoo korjata elonsa. Se syö myyriä mahansa täyteen talven varalle, vaan ei mitä tahansa myyriä, vaan aitoja tšekkimyyriä Zdeněk Milerin kynästä. Kesäkettu näet ravitsee itseään hengen ravinnolla eli kirjoilla.

Toenperään, kesäketun arvonimen saattoi Etelä-Savossa saavuttaa kesän aikana kuusi vapaavalintaista teosta lukenut ja lukukokemuksestaan postikortit kirjoittanut & kuvittanut. Valmiita suorituspaketteja ohjeineen sai kirjastoista, kivijalkakirjastoissa oli tarjolla myös askartelutarvikkeita kuvittajille & sanottajille. Kampanjaan osallistui lapsia, nuoria ja aikuisia.

Rantasalmen kesäkettujen Hall of Famessa on nähtävillä valmiita kunniakirjoja,
sekä Kesäkettujen suosittelemia teoksia.

Kesäkettusuorituksia oteteaan vastaan elokuun loppuun saakka -- eli vielä ehtii, vielä ehtii. Tähän olen kerännyt muutamia postikortteja Kesäkettujen joukosta.

Onnea kaikille arvonimen ansainneille Kesäketuille 2013!

***

***

***

***

Ihmeitä ja sattumia

Tämä vuosi on ollut mielenkiintoinen lukuvuosi. Se vähä, minkä olen saanut muulta elämältä luettua, on ollut järjestään "ihan parasta, ikinä".

Viimeisin teos on tuolla sivupalkissakin näkyvä sarah Winmanin Kani nimeltä jumala (2012). Kyseessä on 1968 syntyneen Ellien, hänen veljensä Joen ja heidän läheistensä Englantiin sijoittuva kasvukertomus, mutta kaikista muista nostalgisista ja aistillisista lapsuuskuvauksista sen erottaa kaksi asiaa: väkevä ihmeen tuntu ja kirjailijan näyttelijätaustasta kielivä vahva draaman taju: kappaleet ovat kohtauksia, jotka olisi voitu kirjoittaa myös näyttämölle tai elokuvaan.

Olen juuri päättänyt kirjan, enkä halua tehdä siitä selostusta: niitä löytyy kirjallisuusblogeista päntiönään. Haluan vain kertoa, että jaan erään asiakkaan tunteen, joka syntyi heti, kun luin viimeisen sivun: minulla on tätä kirjaa ikävä. Viisi vuotta sitten otin nilkkaan tatuoinnin, joka esittää loikkaavaa jänistä. Nyt voin kertoa, jos joku kysyy, että se on kani nimeltä jumala. Silloin en vain sitä tiennyt.

Aivan ilman muuta tulen kiertämään absoluuttista kirjojenostokieltoa ja hankkimaan tämän teoksen hyllyyni. Sama reaktio, kuin Byattin Lasten kirjan kohdalla.  Tätä ihmeellistä käärmeen vuotta on vielä jäljellä. Katostaan, mitä lumovaa, viisasta ja kaunista se vielä tuo tullessaan!